keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Suwi tuli

Tänään aamulla, koiraa piipittäessä kuulin käen kukkuvan. Eipä tuo kukkunut kuin pari-kolme kertaa. Viime vuonna kukkus niin, että sen mukaan eläisin pitkälle yli 100 vuotiaaksi. No, jos tämä kompensoi ja elämänpituus on jotenkin normaali. Kaupungista kun tultiin ukko-kullan kanssa huomattiin neljä pääskystä joten kesä on sitte virallisesti alkanut.

 Käytiin taas mökillä saunomassa. Vesi järvessä oli  15 astetta ja sen olivat huomanneet myös hirmu määrä sammakoita. Niitä oli pitkin rantaa kurnuttamassa ja kurluttamassa, ne uivat ja kelluivat ja kosiskelivat. Eli uusia beipisammakoita on luvassa. Viimekesänä niitä bepejä oli todella runsain mitoin, en milloinkaan ennen ollut nähnyt sellaista määrää minisammakoita. Piti olla tarkkana mihin astuu, ettei näitä söpöliinejä tallois jalkoihin.

 Lisäksi kirsikkana kakun päällä nähtiin tarhuri, ensmäinen tälle vuodelle. Tarttee ilmotella siitä tänne http://users.utu.fi/pakisa/Kaarmehavainnot.html .

1 kommentti:

  1. Jaaha, kesä se on, kun jo pääskysetkin ja käki. Pidähän sitten varasi, ettei aurinko kärväytä nahkaasi laiturilla sitä palvoessasi.

    VastaaPoista