HELLsinki

Kävin viikonlopun aikana Helsingissä nuorimaiseni kanssa. Mentiin ihan vaan taidetta katsomassa Ateneumissa. Ennenkuin oltiin siellä asti, niin olin eksyä matkalla,  minä vein meidät harhaan. Siis oikeesti; ihminen voi eksyä muutaman kymmenen metrin matkalla. Mutta oikeastaan minun tapakuksessa tuo ei ole vielä yhtään mitään: Kerran eksyn kansallis Oopperan vessaan, sitä jo itekkin hieman ihmettelin. Mutta jokatapauksessa perille löydettiin ja kauniin taiteen ääreen päästiin.

  Eero Järnefeltin syntymästä tulee tänävuonna kuluneeksi 150-vuotta. Järnefelt oli lahjakkuus jo nuorena ja aikuisuuden kynnyksellä halusi ruveta kansakoulun opettajaksi. Mutta isä patisti poikansa taidetta opiskelemaan. Yleensä olen sitämieltä, että lapset valitkoon uransa itse ja vanhemmat tukekoot heitä siinä. Mutta tässä tapauksessa sanon: Jes, Eeron faija!! Laitoit lapsesi oikealle uralle ja hänen  kättensä töitä ihaillaan vielä nytkin ja varmasti kauan tämän jälkeenkin.

   Harvoin enään kadehdin jotain mutta tuo maalaamisen/piirtämisen lahja on sellainen. Jos jonku taiteellisen puolen olisin itselleni saanut, niin tuo olisi ollut ehdottomasti se minkä olisin itselleni suonut. Mutta olin liian kaukana kun jotan tällästä luoja jakoi ihmis-lapsille.

 Kampin liikekeskuksessa pyörittiin hetken aikaa. Lapseni osti repun, minä fudgea mikä olikin taivaallisen hyvää. Kello oli sopivasti ja kun kummallakaan ei ollut mitään sen kymmempaa hankintaa pääkaupungista niin lähdettiin Saloa kohti. Ei kauaa tarvinnut odottaa kun linja-auto saapu portille ja ovi ratkautettiin auki. Oven päällä oli sellainen iso punainen rasti mutta meikä ryntäs ulos ja laiturille bussin viereen. Kuski toivotti vaan tervetulleeksi ja kehoitti menenmään sisälle autoon. Siellä vasta tajusin, muut matkustajat odottavat kiltisti vielä terminaalin puolella vihreää valoa!

Tää se päivä on...

...kun olen nukkunut exra ptkät päikkärit. Lenkillä sentään kävin Ystävän ja hänen Koiraystävien kanssa. Mukavaa oli niinku aina ja ilmatki olivat meille suosiollisia.

 Löysin taannoin kirpparilta Kotilieden nidotun vuosikerran vuodelta 1925 ja siitä bongasin vanhanajan piparkakku ohjeen. Sen pyöräytin ja oli se ihan hyvää, sellaista jota teen varmasti toistekkin. Muutenki lehdet ovat olleet mielenkiintoista luettavaa. Entistä aikaa joka oli edistyllistä ja myöskin kuohuvaa. Samoja ongelmia pähkäiltiin silloinki. Mitä laittaa päälle ja miten pääsee eroo kehon liiallisesta rasvoittumisesta. Samaa silloin suositeltiin kuin tänäkin päivänä; syö vähemmän. Moraali oli korkea, samoin käytöstavat jotka olivat nykyaikaan tiukat. Vaan kyllä joskus niitä toivon ja muutenkin toisten huomioon ottamista ja kunnioitusta toista kohtaan.

 Sapuskaa loihdin ja asetuin töllön ääreen. Ja siihen nukahdin ja kolme tuntia meni mutta menköön ja olkoon, nautin siitä.

Taivaallista historiaa

Ensinnäki tää asteroidi mikä liippasi todella läheltä Maata. Oli puolikkaan jalkapallokentän kokoinen ja jos se jörrikkä olis tippunu niin historiaa olis kirjotettu varmaankin ihan manuaalisesti. Siperiassa putos varmaan joku sen osa maahan joka pienestä koostaan huolimatta teki suurta jälkeä. Näitä isoja asteroideja ei kuullemma tuolla taivaalla lentele ku 40 vuoden välen. Minä en sitte ol toista tällästa tapahtumaa todistamassa jos en ihan toistasaataa vuotiaaksi asti elä.

 Sitte tämä toinen taivaallinen tapaus. Paavi ilmoitte eroavansa virastaan ja tätä ei sitte ole tapahtunu viimeksi ku 600 vuotta sitte. Tämä jos mikä on historiaa jota pääsee todistamaan. Paavin ero on kyllä sotkenu katollilaisten pasmat pahemman kerran. Siellä ne raukat on pallo hukassa ja ihmettelevät kuka on seuraava paavi. No, tämä historialliset tapahtumat vois jatkua jos paaviksi valittaisiin joku musta.

 Mitä nämä sitten munuun kuuluu. Ei niin yhtään mitään, mutta on niin mukava elää näitä historiallisia tapahtumia.

http://sphotos-f.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/307328_10151488578349396_400696109_n.jpg

( Linkitetään vielä yks kuva tähän)

Luojan lunta luomassa

 Stä lunta on taas tullut, muutamana päivänä, ei paljoa kuitenkaan. Mutta kun on jättänyt ne vähät lumet luomatta sitä on kertynyt ihan kiitettävästi myös luotavaksi, vaikka ukko-kulta suurimman osan traktorilla auraa. Minun tehtäväksi jää sitten viimeistely, eli lapoioin ovien edustat puhtaaksia ja kellarin polun. Siinä on aivan tarpeeksi minulle. Ovia on monta joita pitää saada auki. Pitää päästä liiteriin hakemaan puita ja autotallin edusta pitää puhdistaa jotta pääsee kauppaan. Täältä on matkaa jka suuntaan ihan riittävästi joten auto on tuiki tarpeellinen.

 Lumesta huolimatta olen nauttinut tästä talvesta. On ollut ihania kirpakoita pakkaspäiviä, ei kuitentaan liian kylmää vaan sellaista sopivaa. Aurinkoa on saatu myös ja jopa jo niin paljon, että se on lämmöllään sulattanut lunta katoilta. Kevät tulee, odotan sitä. Odotan mustarastaan laulua ja joutsenten huutoa lähijärveltä. Odotan mullan tuoksua kevätkyntöjen aikaan. Mutta vielä on aikqaa nauttia tästä talvesta. Aikaa myöten ole alkanut rakastamaan kaikkia vuodenaikoja mutta jos joku pitäisi sanoa muita paremmaksi se olisi edelleen kevät.

Valokuvatorstai: JÄÄ

 Valokuva torstai: ORANSSI

Sosiaalista elämää

Täällä korpimaisemissakin voi viettää sitä sosiaalista elämää ja joskus joutuu viettämään vaikkei niin tahtoisikaan. Syksyllä voi törmätä puheliaisiin marjastajiin ja joskus jopa naapureihin jotka alkavat tyrkyttämään kaffekutsuja. Onhan se kivaa ku huomataan, mutta en vaan jaksa mitään tollasta ruveta puuhaamaan.

 Tosin naapurini kanssa, joka asuu pellon toisella laidalla, ollaan käyty lenkillä jo kauan. Meitä yhdistää tuon erakkomaisuuden lisäksi koirat ja vieläpä sukulaisuus. Ei meidän vaan meidän koirien. Taikka yhdisti. Minun koirani biologinen äiti oli hänen koiransa. Monesti äitmuor anto pojalleen kyytiä nuoruutensa päivinä. Ja poika paino pitkin mettiä ihan omaalotteisesti aina ei tienny missä se huiteli ja jättikö jälkeensä jotain kuten lehtolapsia. Nyt on poika jo vanha ukko, askel ei paina kovinkaan paljoa mutta lenkit on lyhentyneet misä en ollenkaa ole murheissani, päinvastoin.

 No, en minä ny täysin  erakkoerakko ole. Käyn epätoivosten kotirouvien pilateksessa ja zumbassa. Molemmat on mukavia kuhan saan itsestäni irti sen, että lähden kaupunkiin. Siellä pitää muutenkin käydä pari kertaa viikossa täydentämässä muonavarastoja. Ja samalla reissulla käy kaupungin kirpparit kiertäin niistäku ei ikuna tiedä mitä aarteita löytyy.

Fotaaja ja tuhat sanaa

. Kaikkihan sen tietää, että kuva kertoo enemmän kuin ne tuhat sanaa mutta kun ei kuvia tule nii koitetaan niitä tuhatta sanaa sitten. En päivittäin ja viikkokatsauksestakaan en tiedä onnistuuko sekään mutta yritetään ny. Kuvia kyllä liitän jos jotain aiheeseen sopivaa löytyy ja voihan sitä vähän vierestäkin viedä.

  Tammiku tuli eletyn ja vauhdilla se meni. Siinä on riittänyt niin kylmää kuin tuiskua ja vesisadettakin. Tykkään tästä ajasta kun tietää kevään sieltä jostain koittavan. Innolla odotan mökkikautta ja kauhulla taas sitä puuhommia. Toisaalta se on taas sellaista, että voi heittää aivot narikkaan ja antaa mennä vaan.