Täällä korpimaisemissakin voi viettää sitä sosiaalista elämää ja joskus joutuu viettämään vaikkei niin tahtoisikaan. Syksyllä voi törmätä puheliaisiin marjastajiin ja joskus jopa naapureihin jotka alkavat tyrkyttämään kaffekutsuja. Onhan se kivaa ku huomataan, mutta en vaan jaksa mitään tollasta ruveta puuhaamaan.
Tosin naapurini kanssa, joka asuu pellon toisella laidalla, ollaan käyty lenkillä jo kauan. Meitä yhdistää tuon erakkomaisuuden lisäksi koirat ja vieläpä sukulaisuus. Ei meidän vaan meidän koirien. Taikka yhdisti. Minun koirani biologinen äiti oli hänen koiransa. Monesti äitmuor anto pojalleen kyytiä nuoruutensa päivinä. Ja poika paino pitkin mettiä ihan omaalotteisesti aina ei tienny missä se huiteli ja jättikö jälkeensä jotain kuten lehtolapsia. Nyt on poika jo vanha ukko, askel ei paina kovinkaan paljoa mutta lenkit on lyhentyneet misä en ollenkaa ole murheissani, päinvastoin.
No, en minä ny täysin erakkoerakko ole. Käyn epätoivosten kotirouvien pilateksessa ja zumbassa. Molemmat on mukavia kuhan saan itsestäni irti sen, että lähden kaupunkiin. Siellä pitää muutenkin käydä pari kertaa viikossa täydentämässä muonavarastoja. Ja samalla reissulla käy kaupungin kirpparit kiertäin niistäku ei ikuna tiedä mitä aarteita löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti